keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Asiaa ikkunoista

Palataanpa hetkeksi ikkunoihin. Edellisen kerran pohdin ikkunoita tässä postauksessa (klik). Pohdin silloin ikkunakarmien sävyjä. Päädyttiin lopulta edellisessä postauksessa pohtimiini värikoodeihin. Joten nyt meidän karmit ovat sisäpuolelta maalarivalkoisen sijaan lähellä "paperin valkoista", vähän harmaaseen taittaen. Ulkopuitteet ikkunoissa ovat puolestaan tummanharmaat.


Nyt kun ikkunat ovat paikoillaan, niin en voi muuta kuin olla tyytyväinen valitsemaamme sisäkarmien valkoisen sävyyn. Autotalliin tuli vakiosävyiset ikkunankarmit, joten pääsin vertailemaan näiden kahden valkoisen eroja karmien ollessa rinnakkain. Ero on huomattava. Siispä olen todella tyytyväinen, että päädyimme ottamaan vakiosävystä poikkeavan sävyn karmeihin. Harmi kun en hoksannut ottaa valokuvaa tästä sävyerosta. Tässä kuitenkin värikartan sävyt kuvaamassa sävyeroa.



Ennen ikkunoiden saapumista aloin jo epäröimään, että olisiko valitsemamme ulkopuitteiden harmaan sävy pitänyt sittenkin vaihtaa mustaan. Onneksi en lähtenyt paniikissa säntäilemään ja muuttelemaan jo tehtyjä valintoja.  Sävy on oikein hyvä ja antaa ehkä mustia ikkunanpuitteita enemmän pelivaraa ulkoseinien sävyn valintaan. 

Kokonaisuudessaan olemme tyytyväisiä ikkunoihin. Muutaman yläsaranoidun tuuletusikkunan mekanismi yllätti minut rouheudellaan, mutta olen sopeutunut jo niiden olemassaoloon. Tämäkin oli puhtaasti minun suunnitteluvirhe. En selvittänyt etukäteen millaiset mekanismit ikkunoihin tulee. En ymmärtänyt selvittää, koska kuvittelin mekanismien olevan katseelta piilossa. Muutenkin jätin ikkunoiden helat vähäiselle huomiolle. Ajattelin kyllä, että millaisetkohan helat siaältyvät tarjoukseen, mutta asia sitten jäi kaiken muun jalkoihin. Onneksi helat olivat kuitenkin mieluiset. No, seuraavassa rakennusprojektissa ymmärrän kiinnittää näihinkin yksityiskohtiin enemmän huomiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti