perjantai 10. helmikuuta 2017

Blogilaattaako?

Olettehan kuulleet blogimatosta tai blogihyllystä? Luulen, että kaikille blogeja seuraaville tulee joku mielikuva jostakin tuotteesta, joka ansaitsee tämän etuliitteen. Esimerkiksi String Poket -hylly saattaa käydä aika monella mielessä blogihyllystä puhuttaessa. Viime aikoina muutamat kynttilänjalatkin ovat vilahdelleet siinä määrin blogien sivuilla, että niiden kohdalla voitaisiin miettiä tätä etuliitettä.

Jotkut tuotteet vaan nousevat sellaiseen suosioon, että ne löytyvät tiensä useampaan blogiin. Toki näkyvyys voi olla myös osa tuotteen markkinointia. Liika näkyvyys voi kuitenkin joskus olla myös haitaksi. Blogien suurkuluttajana saan joskus katsella jonkin tuotteen ympärille stailattuja kuvia ähkyyn saakka, joten useinkaan en kyseistä tuotetta haluakaan omaan kotiini.

Rakennusprojektissamme haen blogien kautta inspiraatiota, mutta myös tuotetietoutta. On siis selvää, että myös meidän kodistamme tulee löytymään kanssabloggaajien tarjoamia hyviä ideoita. Haluan kuitenkin tehdä yksilöllisiä valintoja enkä halua, että "blogiratkaisut" olisivat kodillemme tunnusomaisia.

Nyt löytämäni laatan kohdalla olen jäänyt pohtimaan, että onko kyseinen laattasarja tuleva "blogilaatta". 

Löysin paikallisesta laattafirmasta aivan ihanan laattasarjan saunarakennukseemme. Laatan pinta oli ihanan pehmeä ja koko laattasarjan sävymaailma juuri meille tehty. 

Googlailin tuotetta netissä ja maistelin olisiko tästä laatasta meidän saunarakennukseen. Silloin minulle valkeni, että  samainen laatta on ollut myös monen muun valinta. Se minun ihastelemani laatta saattaakin olla tuleva "blogilaatta", ainakin minun silmiini. Nyt mietinkin, että saankohan ähkyn tästä laatasta jo ennen kuin se päätyy meidän pesuhuoneen seinille.

Laattavalinnat ovat aina valintoja vuosiksi eteenpäin. Siksi ajattelin, että laatan neutraalit sävyt tekevät siitä pitkäikäisen. Nyt pelkään, että laattavalinnat menevät vaihtoon siinä pelossa, että kyllästyn laattaan jo blogeja lukiessani ja rakennuksen valmistumispäivää odotellessani. Onneksi nyt on vielä helppo muuttaa mieltään. 

Laattasarja on kuitenkin niin herkku, että en yhtään ihmettele, että se miellyttää usean silmää. Ja toisaalta onhan selvää, että monen blogin taustalta löytyy aktiivisia sisustuksen harrastajia tai jopa ammattilaisia, jolloin en myöskään ihmettele, että niin ajaton, mutta myös monella tapaa tässä hetkessä oleva laattasarja on valikoitunut niin monen seinälle. 

Kysymyksessä on siis italialainen Terratinta Ceramichen Betontech (klik). Luulen, että juuri ajattomat sävyt tekee laatasta aikaa kestävän ja toisaalta sen betonimainen ilme on juuri tälle ajalle leimallinen. Minuun suurimman vaikutuksen teki se, miltä laatta tuntui sitä koskettaessa. Ihanan pehmeä ja lämmin, ehkä hieman nahkainen tuntu. Kyseisen firman  valikoimasta löytyy myös muita ihania laattoja, kuten kuvan hexagon-laatta. 


3 kommenttia:

  1. Strig hyllyt on ihan joka paikassa blogeissa ja sisustuslehdissä. En ole kokenut tarvetta saada sellaisia uuteen taloon, enempi on ihmetyttänyt string vouhotus😉

    VastaaPoista
  2. Kaikissa hankinnoissa kannattaakin ottaa pieni aikalisä, ettei osta jotain harkitsemattomasti. Moneen asiaan ihastuu blogeja selatessaan, mutta muutaman viikon päästä asia tuntuu jo ihan kulahtaneelta ja niin nähdyltä. Muuten huomaa olevansa mukana vouhotuksessa :D

    VastaaPoista