maanantai 22. elokuuta 2016

Ihan tavallinen talo. Toiveet, haaveet ja odotukset


Omaa kotia etsiessä ovat omat toiveet, haaveet ja odotukset avautuneet toisillemme, mutta myös itselle. On selvää, että osa näistä jää haaveeksi, mutta  osa on ihan realistisia toiveita toteutettavaksi.

Rakentajan haaveet harvoin toteutuu täysin ja ne joutuvat koetukselle jo rakentamisen suunnitteluvaiheessa. Rakentaminen on täynnä kompromisseja; Kompromisseja puolison ja omien haaveiden välillä, Panosta vai pihistä valinnat, saattaapa myös rakennustekniset seikat tehdä haaveen toteuttamisesta haastavaa.

On haaveita ja toiveita, mistä on valmis luopumaan. Mutta on myös haaveita ja odotuksia joiden puolesta on valmis taistelemaan ja lisäämään panoksia (aikaa, rahaa tai vaivaa).

Juuri nämä toiveet, haaveet ja odotukset voivat olla yksi tekijä, joka haastaa rakentamisessa parisuhdetta. Toisen haaveen täystyrmäys voi loukata toista. Se miten asiat ilmaisee on siis rakentamisessakin merkityksellistä. Meillä onneksi monet toiveet ja odotukset kohtaavat, mutta toisista jouduimme jo suunnitteluvaiheessa "neuvottelemaan" enemmän tai vähemmän rakentavaa ilmaisutaitoa käyttäen.

Rakennuksen ulkonäkö sekä mielikuvat tiloista ja niiden sisustamisesta määrittää vahvasti ainakin allekirjoittaneen odotuksia. Toiselle puolestaan talon toimivuus rakennusteknisesti on esteettisyyttä tärkeämpi arvo. Hyvä niin, koska rakennuksen rakenteiden toimivuus, pitkäikäisyys ja käytettävyys ovat kuitenkin ensisijaisia asioita. Onneksi nämä kaksi näkökulmaa voidaan mahdollistaa hyvällä suunnittelulla.

Me molemmat halusimme hirsitalon. Onneksi, koska sen kohdalla olisi vaikea tehdä kompromissiratkaisua.  Tärkeäksi asiaksi nousee myös materiaalien hengittävyys ja mahdollisimman vähäiset voc-päästöt. Haave hyvästä sisäilmasta on korostuneen tärkeä yliherkkyyksien vuoksi. Vaikka rakentaminen ei koskaan mikään ekoteko olekaan, on ympäristöystävällisyys myös tärkeä arvo.

Ekorakentajan opas on tutustumisen arvoinen paketti ympäristönäkökulmaa tärkeänä pitävälle rakentajalle. Ja hei, "ekorakentamista" voi toteuttaa niin monella tasolla. Niin mekin teemme. Kaikki valintamme ei varmasti ole ekonäkökulmasta niitä parhaimia.

Ei kannata myöskään pelätä, kyseinen eko-opas ei opasta sinua rakentamaan "savimajaa". Rohkeasti vaan kurkkaamaan. Ihan tavallinen raksajannu voi tehdä joko pieniä tai vähän isompia valintoja pienentääkseen ekologista jalanjälkeään tai vähentääkseen rakennuksen voc-päästöjä sisäilmassa.

Meidän talo tulee olemaan ihan tavallinen talo, josta on varmasti ulkoapäin vaikea päätellä mitään talon ekovalinnoista. Savimaalit seinässä tai maalämpöratkaisut (ja muut ekovalinnat) ovat tänä päivänä ihan tavallisen kuluttajan ratkaisu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti